| Adventures of Föri MacGyver - the logbook #1 | ||
|
Kamu
Hei, kuka oot?
Kolmen kopla
Minne mie meen ?
Off-nappi painettu
Föri ja Eetu
Kuha
Föri "tarkkailee" merellä
Täsä mä ooooon
Koggi seuraa enon jälkiä..
Föri
Riikka,Liina,Föri ja Koggi |
Epilogi Miksi tolleri ? Edellisestä koirasta "Kamusta" (Belgian paimenkoira tervueren) on jo vuosia. Kamu muuten oli täysin nimensä mittainen – kaikkien kaveri – ja ei koskaan oppinut edes haukkumaan. Mutta koirassa oli virtaa. “Miksi siis tolleri?”. Kirjoittajan mielestä koirassa täytyy olla sykettä, sen täytyy olla älykäs, mahdollisesti oppii helposti asioita, halu oppia, leikitellä – haastaa isäntää. tai emäntää. Loppujen lopuksi aina kun näkee jossain tollerin , niin ei sitä voi olla ihailematta. Muutaman vuoden harkinnan jälkeen, vuoden 2006 alussa aloimme etsiä tollerin pentua . Tuntui olevan vaikeuksia löytää vapaana olevaa urosyksilöä, mutta viimein olimme oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sunnuntaina 26.2 2006 Förin kasvattaja Mirja T. ilmoitti kolmen pennun syntymästä. Samaan aikaan meillä oli kuitenkin toinen pentu kiikarissa, mutta sen saamisesta ei saatu päätöstä aikaiseksi – joten ilmoitimme Turkuun, että jees ja jos vain Mirja T. kelpuuttaa meidät tollerin omistajiksi. Loppu on historiaa. Mistä nimi Föri? No Förihän on varsinainen ikiliikkuja Aura joessa – noutaa ja vie ihmisiä ”toispuoljokke ”. Lisäksi turkulaisella koiralla täytyy olla turkulainen nimi ja Föri on yksi turkulaisimmista nimistä. Lisäksi Föri viittaa vesielementtiin – se oli myös yhtenä kriteerinä 2.4.2006 Sunnuntai - vihdoinkin Föriä katsomassa - ensimmäistä kertaa. Lähes koko perheen voimalla - isäntä ja perheen naiset. Mitä tähän voisi muuta sanoa kuin, että "koiran pennut on ihanii..." Kyllä kannatti polttaa bensaa Kirkkonummen Kanttulasta Turkuun ja takaisin ! Niin siis pentuihin - "kolmen kopla" näytti olevan pirteällä päällä paitsi tietysti Föri. Föri tietysti aavisti. "tuossa tuo minun uusi perhe on". Ensin uneliaasti hieman tarkkaillen uusia tulokkaita ja pikkuhiljaa varauksellisesti alkoi hyväksyä silitykset ja sylissä pidon. Kolmen koplasta Bertta ja Lulu alkoivat oitis nuuskia ja leikkiä tulokkaiden kanssa. 9.4.2006 Sunnuntai. Toista kertaa pentuja katsomassa. Viikossa pennut kasvaneet aika tavalla. Kolmen koplalla oli aivan erilainen vastaanotto kuin viimeksi. Föri tunnistaa oman nimensä - on jo tunnistanut "pitkään". Lulu, Bertta ja Föri telmivät vieraiden kanssa jälleen riehakkaasti tunnin verran ja sen jälkeen kaikki simahtivat lähes yhtäaikaa. Valokuvia 2006 osiossa on n. minuutin videopätkä pentujen telmimisestä. Föri on videolla se, joka makaa korin ulkopuolella kasvot kameraan päin. Föri muuttaa Kantviikkiin torstaina 20.4.2006 - MacGyverille on siis tiedossa pitkä automatka Turun puolesta Kirkkonummelle. 22.4.2006 Lauantai. Viime torstaina noudimme tyttären kanssa Förin Turusta. Ainahan se tuntuu kauhealta "riistää" pentueesta pentu ja rikkoa sen hetkinen onnellinen idylli. Föri-tolleri nukkui koko automatkan tyttären sylissä Turusta Kanttulaan. Jos torstai-ilta oli ihmeellinen ja jännä koiran näkökulmasta - sitä samaa se oli perheenkin näkökulmasta. Nyt vanhat matot ja sanomalehdet (vanhat ja luetut) leviteltynä lattialla. Toisaalta lehdistä kyllä silloin tällöin löytyy uusiakin lukemattomia artikkeleita. Förille tehty aivan oma nurkkaus. Kaikkia "mukavia" kommeluksia sattuu koko ajan, niin kuin esim tänä aamuna: Föri oli yöllä miinoittanut kodinhoitohuoneen lattian sanomalehden ja tietysti siihen lämpimään miinaan isäntä itse astui sukkasillaan - "ou shit, I walk on it". "Ei" komennon koira jo tuntee hirveän hyvin, lopettaa heti "piikkihampailla" puremisen, ei koske kukkiin ym. 30.4.2006 Sunnuntai. Yli viikko vierähtänyt Förin kanssa. Mahdoton kaveri. Kenkiä kuljetellaan jo paikasta A paikkaan B. Ruokakupille tullaan kuin rasvattu salama , komento "Föri tänne" ja kaksi pillin vihellystä heti perään. Tuo ruokakupille tulo täytyy videoida. Muutama naapureiden koira on käynyt moikkaamassa Föriä. Hieman ensin arastelee, mutta hetken kuluttua hervoton leikkiin pyytäminen alkaan. 19.5.2006 Perjantai Huhtikuun lopun jälkeen sivujen päivitys hiukan lopahti kiireiden keskellä. Valokuvia Föristä on otettu enemmän kuin tarpeeksi - onneksi on digikamerat on keksitty. Toukokuun alussa haukka ajoi räksää takaa - räksä lensi seinään ja kuoli - haukka törmäsi ikkunaan ja pökerty. Föri pääsi sattuman kautta "linnustamaan". Hiukan hitaasti tuo lintuun innostui - mutta kanteli sitä kuitenkin ja toi lopulta "isännälle". Lisäksi Föri on käynyt kävelemässä laiturilla ja ollut pari kertaa veneajelulla. Purjeveneelle pitäisi myös keretä. Ensinmäinen satsin rokotuksia pentu sai eilen. Nejhän viikon kuluttua uudestaan. Punaturkki syö ja kasvaaaaaaaaaaaa 20.5.2006 Lauantai - sataa. Siis Föri sai 4-rokotuksen viime torstaina. Samalla punnittiin ja poika painoi 9,2 kg. Paljon pentu on saanut leikkiä muiden koirien kanssa. Aina samalla tavalla - ensin varovasti tuttavuutta ja sen jälkeen täysi vauhti päälle - ei ole vielä kertaakaan muut koirat komentaneet pentua vaan ovat tosi hienosti leikkineet. 18.6.2006 Sunnuntai. Föriä kävi 10.6. Primo koira moikkaamassa ja tietysti leikkimässä - aika touhua se olikin. Koiran pentu on sai rokotuksia 14.6 ja painoi jo 12,75 kg (ainakin se syö hyvin). Förin mielipaikka nukkua on lasten pienet tuolit, kuten kuvista (Pictures2006) näkyy - on vain kasvanut jo hiukan liian suureksi, mutta niihin vielä änkee. Nyt Förin kanssa ollaan vietetty muutama yö veneessä ja käyty 17.6.2006 ensi kertaa purjehtimassa. Mukavan rauhallisesti pentu suhtautuu purjeiden paukkeeseen ja veneen kallisteluun. Koiran pentu näyttää viihtyvän veneessäkin. 23.6.2006 Perjantai Juhannus aatto, Elisaari. Koiran pentua on opetettu purjeveneeseen. ite en tiedä nauttiiko koira, mutta ei pelkää veneilyä. Elisaararessa uusia kavereita - tolleri Eetu ja lapinkoira Riikka. Kuinka voi koiran leikit olla niin erilaisia lajitoverin kanssa kuin muiden. Hurlum hei vaan. 1.7.2006 Lauantai - tollerin näkökulmasta kirjoitetuna : " Ensin reuhatetaan tuntitolkulla keulapurjetta ja Lill Krokanilla löydettiin peuran luut - voi kuinka ihanaa, mutta isäntä ja emäntä eivät anna juurikaan niitä nakerrella. Ja tuossa kivenkolossa oli haahkan pesä ja aah, mitkä hajut. enkä saa juurikaan haahkan untuvia pureskella. - nam! 2.7.2006 Tammisaari. Huh hellettä - koskakohan tämä ihanuus loppuu. Föri kävi ensimmäistä kertaa uimassa ja on alkanut tiedostamaan linnut mm. linnun sulkia on mukava kanniskella., 4.7.2006 Elisaaari - uimarannalla taas uimassa - kyllä helpottaa helteeseen 12.7.2006 Matkalla Hankoon - luoteistuulta 14m/s - Hangon itäisellä selällä n. 2 metrin aaltoja. Föri tuli hiukan merikipeäksi. Onneksi keinutusta kesti vajaan tunnin. Hangossa törmättiin Rudi (3v.) tolleriin (toivottavasti muistin nimen oikein). Muitakin tuttavuuksia Förillä oli kesälomalla mm. yksi kuha, joka päätyi ruoka pöytään. 26.8.2006 Kesä mennyt varkain. Elokuun alussa piti olla Kuopiossa toller showssa, mutta kohtalo puuttui peliin lähtöpäivää edeltävänä iltana - keskimmäinen tytär kaverinsa kanssa auto vs. mopo kolarissa. Yksi yö vietettiin Jorvissa murtuneen jalan kanssa. Ja Föriltä jäi Kuopion matka kokematta. 16.8. Föri sitten alkoi nostamaan jalkaa niin kuin kunnon uroskoiran kuuluukin ja kyllä on merkattu. Föri aloitti myös elokuun alussa ToKon. Ei sen puoleen kyllä koiraa on opetettu ja asioita oppii nopeasti. Toivon että inostusta riittää kuvien lisäämisen sivuille pian. 12.1.2007 Syksy meni sivuja päivittämättä, mutta eihän se sitä merkitse ettei mitään ole tapahtunut. Kirkkonummen Kennelkerhoon liityttiin vihdoin - ja aloitettiin syksyllä tottelevaisuuskoulutus - kyllä tämä touho tolleri Föri oppii asioita helposti. Lisäksi ollaan käyty parissa näyttelyssä - no noista pentunäyttelyistä webmaster ei juuri ymmärrä mitään, joten niistä joskus myöhemmin. Pari kertaa Föri MacGyver on luullut olevansa jäniskoira - rusakot saaneet kyytiä - ehkä se on luullut niitä "rusakkofasaaneiksi". Pari kertaa ollaan törmätty peuraan metsälenkillä, mutta onnetonta ihmemiestä ei ole kiinostanut kuin niiden jätökset...yök..yök.. Mitä tämä hauskoja touho tollerimme För MacGyver on keksinyt ..mm. jouluna vaivihkaa kodinhoitohuoneesta kävi syömässä yhdeksän joulutorttua ja voi että mikä ilme pojalla oli kun makasi lattialla murujen päällä - tiesi tehneensä väärin (eihän MacGyveria moisesta voinut enää rangaista kun teko oli jo tehty) . Ja seuraavana päivä webmaster teki kinkkuvoileivän - ja arvatkaas mihin se katosi -ystävällisesti varovasti kielellä ja kuonolla ihmekoiran mahaan. Olin hiukan ihmeissäni mihin kikkuvoileipäkatosi. tein uuden ja asetin "ansaksi" Förille - ja voi raukkaa kiinnihän tuo jäi. Mutta kyllä varovasti ja nätisti yritti ottaa - selvä kieltosanan "karjaisu" oikealla hetkellä ja sain pitää leipäni. Uusi vuosi ja raketit. Hienosti meni. Förin tyttöystävä lapinkoira Riikka oli kylässä ja molemmilla oli niin paljon seuraa toisistaan, että rakettien ja pommien melske unohtui kokonaan. 21.1.2007 Föri sai uuden lelun n. viikko sitten - karvapallo, jossa ankan ääntä muistuttava soundi. Kuvia sivuilla. Mielenkiintoisia ääni lähtee tollerista kun se sillä haluaa leikkiä - vonkumisen kaikki muodot. 9.6.2007 No voihan sun - puoli vuotta vierähtänyt päivittämättä sivuakaan. Ja mikäs mukavampaa - kuin istua kuistilla ja päivittää sivuja. Förin 1-vuotis syntymäpäivät vietettii Bertan luona Aurassa 20.2.2007. Mukana oli koko kolmen kopla ja vanhemmat. Voi hertiles sitä tolleri touhoa - kuvat puhukoon puolestaan. Mitä muuta - Kantvikin metsissä asuu peuroja ja ilmeisesti Föri on edellisesä elämässä ollut ajokoira, koska kun peurat ovat juosseet ihan vierestä, niin eikös tuo meidän hemmo touho tolleri ole lähtenyt perään. Pitkäjännitteisyyttä peurajahtiin ei kuintenkaan riitä, sillä n. 5 minuutin kuluttua iloinen ajokoira palaa isännän luokse. Toukokuussa tätä sattui ainakin kolmena päivänä. Onko tolleri vahtikoirakin ? - no on! Meidän Föri haukkuu kaikki koirat, jotka kulkevat talon ohitse. Täytyy ottaa valokuva. Ilman koiraa kulkevat ihmiset saavat mennä lähes ihan ilman Förin kommenttia ohitse. Toukuun lopulla olleet kovat ukkosetkaan eivät häirinneet. Viis veisasi jyrinästä ja salamien välkkeestä - nukkui ihan rauhallisesti. Ja tämä on hyvä juttu - ei ole ainakaan vielä paukkuarka. Eilen Föri oli mukana aamupäivän kalassa isännän kanssa - kyllä muovilaatikossa loiskinut kuha sai ihmetystä. 1.7.2007 Karjaan koiranäyttelystä Hemppa-isä ja Bertta-sisko ajoivat (no eivät itse - vaikka tollerit on aika fiksuja) Kanttulaan tervehtimään. 26.8.2007 Kesäloma meni nopeasti - kuten tavallista. Förin reitti kulki Vuosnainen - Uusikaupunki - Saviletto - Velkuanmaa - Näsby,Houtskär - Airisto - Keijsarfladan, Högsårå - Hanko - Tammisaarii - Kantvik - Lilla Hällsö - Kantvik - Stora Träskö - Bylandet - Espoo. Joka satamassa Föri sai uusia silittäjiä. Föristä tuli tämän kesän aikana hyvä uimari ja noutaa vedestä esineitä innokkaasti - sukeltaa jopa perään jos näyttää uppoavan. Viime kesänä Eetu tolleri tavattiin Elisaaressa ja tänä vuonna Bylandetissa. Ikävä kyllä n. yhtä vanhat urokset eivät tulleet oikein toimeen keskenään - koiran elämä on semmottista välillä. Turkuun ei päästy tänäkään vuonna seilaamaan Aurajokeen Föri-lautalla. Riikka koira taisi kuitenkin käydä. 1.9.2007 webmaster aloitti mielipuolisen urakan ja alkoi lisätä tekstejä kuvasivuille. ...ja työ jatkuu 2.9.2007 Tarinaa Föristä: kesälomalla Uudessakaupungissa olimme eläinkaupassa ostamassa Förille lelua. Föri sai itse valita lelunsa ja valitsi sellaisen leijonan näköisen lelun, joka ääntelee kuin ankka kun sitä painetaan - pehmo lelut ovat rakkaita. Kun Föri sai lelun leukojensa väliin kunnolla, niin se nousi myyjää vasten häntä heiluen kuin kiittääkseen. Onnellisena Föri kantoi lelun veneelle. 1.2.2008 Vuosi vaihtui raketit räiskyi - eipä ollut touho tollerimme millänsäkään. Joulukin meni ilman ylimääräisiä nami torttuja :) Syksyn mittaan Föri on oppinut juoksemaan lenkkejä vapaana - siis isännän kanssa. Mutta ei nuo lenkit koiraa väsytä - aivotoimintaa se kaipaa, noutamista, etsimistä ym. 3.2.2008 Lulun, Bertan ja Förin syntymäpäiviä vietettiin Kauniaisissa etukäteen. Paikalla oli myös äitee Tytti. Kaunis päivä - ei vesisadetta - hiukan pakkasta. Oman mukavan jännitteen toivat Bertan tiineys ja Lulun juoksu :) - Föri parka niin paljon hyviä tuoksuja. Kuvat Pictures 2008 osassa. 5.4. 2008 Bertta synnytti 28.2.2008 yhdeksän pentua. Tämän jälkeen varmistui meidän perheen päätös ottaa Förille kaveri. Hyvä homma. 3.4. Torstaina käytiin katsomassa pentuja Mirjan luona. Mirja kertoi miettineensä, että meille sopisi Förin kaveriksi pentu nimeltä Kokki. On vilkas. Kuinka ollakaan kyseinen pentu näytti myös valinneen meidän perheen. Kokki kiipesi keskimmäisen tyttäremme syliin ja oli tosi tytyväinen. Förin kaveriksi tulee siis Kitimat Van Gogh - kutsumanimi on "Koggi" joka äännetään Kokki tässä tapauksessa. Koggi viittaa mereen ja kaipa joskus Turussa on jokunen Koggi Aura joessa ennen Föriä käynyt. Yritetään saada lisää kuvia sivulle a.s.a.p. 2.5.2008 Koggi saapui Kanttulaan perjantaina 25.4.2008. Turkusesta autolla molempien tyttärien ja Förin kanssa. Koggi ulvoi koti-ikävää ensimmäiset 10 minuuttia matkasta sydäntä särkevästi - sellaista se on koiranpennun elämä. Nopeasti Koggi aka Kokki kotiutui uuteen kotiin. Ja Föri on ottanut uuden perheenjäsenen hienosti vastaan. Kasvattaa pentua omalla tavallaan - murahtelee välillä kun neulan terävät hampaat satuttavat tai jos yrittää tulla osingolle esim. puruluun syöntii. Luonnollisesti pentua kiinnostaa kaikki kaikki mihin Föri menee. No mielestäni tuo video klippi tuolla "Pictures 2008" kohdassa näyttää koirien suhteen. Nyt tarvitsisi vain jaksaa päivittää kuvia ym. sivuille. 26.12.2008 Niinpä niin kesä meni ja Joulu tuli. Koirat kasvaa. Ja löytyi aikaa kuville kinkkua sulatellessa. Koggi viihtyy veneellä erinomaisesti - aivan kuten enonsa. Kesällä Förikin pääsi ensimmäisen kerran elämässään Förille :) Mentiin Turkuun veneellä katsomaan Mirjaa ja Maarittia, mutta Mirja oli Ruotsissa ja Maarit perheineen tuli vastaan Viking Linellä Airistolla. Se kesästä.. Syksyllä oltiin Förin ja Kogin kanssa Espoon Luukissa tollerishowssa ja sen jälkeen Kogin kanssa Lahdessa (2x) ja Helsingin kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Koggi menesty Lahdessa ja Hesassa mukavasti. Helsingin näyttelystä tuli JV08 titteli. 2.1.2009 vuosi vaihtui räiskeessä. Föri ja Koggi eivät räiskeestä välittäneet. Föri ihnetteli rakettien välähdyksiä. Katseli ikkunasta kuinka ilotulitteet räjähtelivät. 3.1.2009 Riikka ja Liina (lapinkoira ja bordercollie) tulivat yökylään. Oltiinhan kesällä vietetty veneillen yhdessä ja kait noilla koirilla jokin jäliki pääkopassa on kavereista. Tuolta massiivisessa valokuva-albumissa on kuvia koirista kun leikkivät Vänö - saarella. Ensin ulos lenkille ja sitten koirat sisään. Voi ihmettä kaikki neljä koiraa Riikka, Liina, Föri ja Koggi hakeutuivat "omille" paikoilleen makoilemaan - eivät olleet kiinnostuneita juurikaan toisistaan. 25.2.2009 Förin 3-vuotis synttärit - niin ihmisen parhaan kaverin synttärit meinas unohtua - onneksi oli postilaatikossa täsmä toimitus Turusta Mirjalta :) . Ei kun synttäreitä viettämään ja 28.2.2009 Kokki on vuoden vanhaa TouhoTolleri |